Talvisia jäälyhtyjä

Juha Haapalaisen musiikki on kuulunut suomalaiseen ääni- ja mielenmaisemaan jo yli neljännesvuosisadan alkaen vuodesta 1981, jolloin hän teki ensimmäisen laulunsa. Sen jälkeen maailma ei ole ollut entisensä: samana vuonna Urho Kekkonen siirtyi syrjään, paavi kuoli ja Liverpool voitti Euroopan liigajoukkueiden mestaruuden jalkapallossa. Kuka on tämä Haapalainen? Hän sanoo sen itse laulussaan näin: "Mä oon Haapalainen", ja jatkaa jokseenkin arvoituksellisesti: "mutt' en Haapalainen / sillä Haapalainen minä ole en." Haapalaisen vahva osa-alue koulussa oli kuuleman mukaan synko-oppi. Haapalaisen musiikki on saunanlämmintä ja löylynleppeää, se svengaa kuin hirvi, kuin kaksi hirveä. Siinä soi niin hillitty rock, latinorytmit, iskelmä kuin jazzikin. Teräväkorvaisimmat kuulijat, kuten maahiset, menninkäiset ja Mr. Spock, voivat havaita Haapalaisen lauluissa kaikuja erään Led Zeppelin -merkkisen rockyhtyeen musiikista. Elävimmillään Haapalaisen musiikki on livenä soitettuna. Haapalainen tunnetaankin tinkimättömänä esiintyjänä, jonka keikkapalkkioissa ei ole neuvotteluvaraa. Seuraavana päivänä huomaa hyräilevänsä melodiaa, joka on tarttunut päähän kuin purkka tukkaan. Etenkin Haapalaisen esittämä "Kauppaopiston naiset" millä tahansa sävelmällä on elämys, jota ei korvaa mikään, ei ainakaan mikään tunnettu vakuutusyhtiö. Lopuksi kysymys itse artistille: kumpi tulee ensin, sanat vai sävel? - Niissä lauluissa, jotka alkavat kitaraintrolla, musiikki tulee ensin, kun taas niissä lauluissa, jotka alkavat vokaaliosuuksilla, sanat tulevat ensin                                                                            Herra Vellumaa